2/21/2013

DIY

Pääsin mukaan Indiedaysin hauskaan DIY-kampanjaan jossa on messissä yhteensä 16 Indiedays ja Indiedays Inspiration-bloggaajaa jotka esittelevät omat DIY-ideansa, näitä idiksiä löytyy täältä(click!). Kannattaa muuten käydä noita ideoita kattelemassa sillä siellä on jaossa 200€ arvoinen Anna Sui for Tumi -laukku... 

Päätin vähän tuunailla vanhaa, tylsähköä farkkupaitistani. Idean sain siitä että olin niin tylsistynyt kaikkiin tavallisiin farkkupaitoihin, etten niitä enää käyttänyt ja halusin ainakin yhteen sitä jotain. Viime keväänähän huivijutskat olivat tosi in, joten keksimpä että kevääksi vois vähän tuunailla farkkupaitista huiveilla, ei se niin vakavaa ole jos ei aina ihan ole ajan hermoilla.

Tarvitset:
Vanhan farkkupaidan
Vanha huivi x 2
Sakset
Ompelutarvikkeet
Ensin vaan leikkelin hihat irti ja palasiksi.
Sitten pistin nuppineuloilla huivit hihoihin kiinni ja leikkasin saman kokoisiksi.
Ompelin hihat taas kasaan niin että ensin ompelin koko hihan ja sitten kiinnitin yksityiskohdat.
Kiinnitin hihat taas paitaan sekä ompelin taskujen kohdalle palaset huiveista.
Ja vóila! Heti paljon kiinnostavampi ja erikoisempi, varsinkin kun käytin kahta niin erilaista huivia.

No mitäs te olette mieltä? Inspaako lähteä tällasta väkertämään?

12 comments:

  1. upee! voikun mullakin riittäis taidot ja kärsivällisyys...

    ReplyDelete
  2. Wou upee!! oiku mäki osaisin.. :D

    ReplyDelete
  3. uijui, vähänkö hieno! lisää tälläsiä postauksia, kiitos!! :D

    ReplyDelete
  4. Oi, ihan sairaaan kiva!!!

    ReplyDelete
  5. ooi, tosi kiva lopputulos!! :-)

    ReplyDelete
  6. Vau, tosi hieno tuunaus!

    ReplyDelete
  7. Ihana!!! mun ompelutaidot ei vaan taida moiseen riittää :--D

    ReplyDelete
  8. en kestä, miksen oo ite tajunnut aikasemmin tehdä näin :----D upee paita! pakko kokeilla!

    ReplyDelete
  9. aaaaa so cool!! pakko kokeilla itekkin jossain vaiheessa ;)

    ReplyDelete
  10. Sairaan hieno!!!

    louisafarah.blogspot.com

    ReplyDelete